Etsimme nousukiidossa olevaan softafirmaan idearikasta ja ennakkoluulotonta myynti- ja palveluhenkistä tukipilaria, jolla on myös järjestelmällistä otetta laittaa myyntimateriaalit järjestykseen.

Tehtävänäsi on ensisijaisesti tukea myyntiämme siten, että myyntiprosessiin liittyvät asiat, kuten erilaisten asioiden selvitys sisäisesti organisaatiossamme hoituu kauttasi. Rakennat työsi ohella myynnin tuesta järjestelmällisempää, jossa materiaalit löytyvät helposti. Tehtävä edellyttää järjestelmällisyyden lisäksi sosiaalista ja sopivan aktiivista otetta, jotta varmistat saavasi tarvittavan tiedon ajoissa.

Itseohjautuvuus on sinulle luontevaa, ja ymmärrät että pienessä, mutta kasvavassa yrityksessä kaikki prosessit eivät ole vielä valmiiksi mietittyjä.

Hoidat myös Service deskiin tulevien pyyntöjen organisoinnin.

Arvostamme kansainvälistä taustaa esimerkiksi opintojen tai myyntikokemuksen kautta. Työkielemme on suomen lisäksi englanti, joten edellytämme että se on sujuvalla tasolla niin suullisesti kuin kirjallisesti.

Kansainvälistymme parhaillaan, ja toimenkuvassa on hyvät edellytykset kv-projektien myynnin tuen kautta kehittyä kv-liiketoiminnan ammattilaiseksi.

***

Process Genius on kasvava ohjelmistoyritys. Vastaamme asiakastarpeisiin esimerkiksi prosessi- elintarvike- sekä valmistavan teollisuuden puolella. Toimitamme myös mallinnus- ja konfigurointiratkaisuja eri toimialoille.

Process Geniuksella on toimisto Joensuussa, ja toivomme että työskentelisit pääsääntöisesti toimitiloissamme.

Haluamme, että viihdyt:

Meillä on käytössä joustava työaika ja etätyömahdollisuus, jotta saat oman arkesi luistamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Meillä olet osa kansainvälistä yritystä, jossa huolehdimme henkilöstömme hyvinvoinnista mm. hieronta- ja virike-edulla sekä tarjoamalla kattavan vakuutuksen myös vapaa-ajalle.

Lisätietoa tehtävästä, tiimistä tai Process Geniuksella työskentelystä antaa Antti Häkkilä (antti.hakkila@processgenius.fi)

Lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen ke 15.5.2022 mennessä: tiina.hartikainen@processgenius.fi. Käymme hakemuksia läpi jo hakuajalla.